Vuokraa lastentarvikkeita turvallisesti

Heta ja Krista

Kinspiringissa perheet vuokraavat lastentarvikkeita toisilleen turvallisesti.

Kinspiring sai alkunsa kesällä 2016, kun Krista Pohjanlehdon kaksivuotiaan pojan matkarattaat lojuivat jo toista viikkoa eteisen lattialla. Tahto-Otso ei ollut suostunut istumaan laadukkaissa rattaissa pitkään aikaan, eikä pienirenkaisilla rattailla loskasäässä olisi ajeltukaan.

– Ehkä Otso saisi jonain päivänä pikkusisaruksen ja rattaat pääsisivät taas käyttöön, mutta mitä ihmettä me nyt niillä teemme? Krista mietti.

Krista avasi tietokoneen ja teki rattaista vuokrausilmoituksen lapsiperheiden Facebook-ryhmään. Puhelin piippasi taukoamatta seuraavina päivinä. Yksi halusi vuokrata matkarattaat kahden viikon etelänlomaa varten ja toinen Ruotsinlaivalle. Kolmas tahtoi testiajaa rattaat ennen ostopäätöksen tekemistä.

Suuri kysyntä sai Kristan pohtimaan, miten perheet voisivat vuokrata lastentarvikkeita toisilleen turvallisesti ja helposti.

– Täytyyhän muillakin perheille olla samoja haasteita? Monien lastentarvikkeiden tarve on kuitenkin kausiluontoista ja lyhytaikaista, Krista pohti.

Ajatuksesta inspiroituneena Krista perusti muutamaa viikkoa myöhemmin Kinspiringin.

Tammikuussa 2017 Otson tuleva pikkusisarus potki iloisesti Kristan vatsassa. Toisella puolella Lauttasaarta Heta Kärki katseli onnellisena nukkuvaa Eeli-vauvaansa. Markkinointialalta tutun Kristan perustama Kinspiring innosti häntä: hän näki Kinspiringissa voimaa tuomaan lapsiperheitä yhteen jakamaan tavaroiden lisäksi myös kokemuksia.

Pian Kristasta ja Hetasta tuli Kinspiring-tiimi.

Me haluamme, että jokaisella perheellä on mahdollisuus käyttää laadukkaita lastentarvikkeita ja uskomme jakamistalouden ratkaisevan monia lapsiperheiden haasteita. Antamalla lastentarvikkeesi vuokralle tienaat ja annat muidenkin nauttia hyvästä laadusta. Vuokraamalla tarpeeseen edistät kestävää kehitystä ja säästät rahaa.

Voit rekisteröityä Kinspiringiin täällä. Löydät meidät myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.